Enpä oo taas melkein kuukauteen kirjottanut, mut eipä oo ollut asiaakaan. Joka blogissa oli niin kauheesti niitä joulupostauksia, et mä ajattelin jättää väliin. Lahjoja tuli kuitenkin ihan kivasti, niin meille kun maha-asukillekin. :) Uusivuosi vietettiin ihan rauhassa meidän äidin luona. Mentiin nukkuunkin jo ajoissa (mitä nyt mä jouduin hakeen äidin baarista kolmen jälkeen..), ihme että sai siltä paukkeelta nukuttua! :)
Sain vihdoin ilmottauduttua mukaan äitiysjoogaan! Se alkaakin sitten ens maanantaina ja kuus kertaa puolitoistatuntia sitten joogan salaisuuksia edessä. Sitten ollaankin pian jo lasketussa-ajassakin. Mahtuu tähän väliin vielä kuitenkin kaikenlaista, ei oo viikkoo, etteikö olis jotain häppeninkiä. Ens tiistaina on taas ultra. Viime ultrauksessa (joulukuun puolessa välissä) lääkäri oli kyllä sitä mieltä, ettei tuo pirpana liian pieni oo, vaan ihan sopiva, mutta antoi kuitenkin yhden seuranta-ajan vielä ultraan, me kun tykätään siellä niiiiiiiin käydä. Vaikka viimeks tulikin kesken kaiken niin huono olo, että jouduttiin pitään muutama tauko. :D
Tiistaina meillä on myös TAYSiin varattu aika. Päästään jutteleen kätilön kanssa vähän synnytyksestä ja mun peloista synnytyksestä. Nyt varsinkin jännittää, kun oon noita verensokereitani seuraillu, ja aika tasasesti ne pysyy siellä ylhäällä. Mun tuurilla onnistun saamaan itelleni siis raskausajan diabeteksen (eihän suvussa ookaan kova rasite, molemmilla vanhemmilla 1. tyypin diabetekset), ja joudun synnyttään jättibeibin! ..No ehkeiii.
Oi vitsi, meillä alkaa tän kuun lopussa myös neuvolan järjestämä synnytysvalmennus <3! Voiko paremmin enää mennä. Tai no vois. Karu totuus on, että miehen hoidon alku on lykkääntynyt ihan järkyttävästi. Tuo on ilmoittanut halukkuutensa avohoitoon (korvaushoito) jo silloin kun saatiin selville, että oon raskaana. Siitä on nyt kohta 8kk. Hoidon piti alkaa jo ajat sitten, varsinkin kun raskaana olevien naisten miehet pääsevät nopeennettuna tähän hoito-ohjelmaan. No alotusajankohta on nyt kerrottu olevan kuukautta ennen meikäläisen LA:ta. Tuolloin meidän suositeltiin menevän pariks-kolmeks viikkoo sinne samaiselle perhekuntoutus osastolle, josta olen täällä aiemmissa postauksissa maininnut. Sitten mä varmaan jo synnytänkin, ja tullaan kivasti kotiin.
NIIIIIN. Siitä vesivahingosta.. Öhöm. Eilen illalla päätettiin alottaa jo pitkään suunnitteilla ollut operaatio pakastimen sulatus. No, kasattiin pakastimen eteen sitten hirvee kasa sanomalehtiä ja pyyhkeitä ja laitettiin pakastin sulatukselle. Aamulla herättiin siihen kun ovikello soi, huoltomieshän se siellä. Kertoi että alakerran naapurin katosta tippuu vettä, että saisko hän tulla kattomaan onko meillä kaikki ok. No, esittelin siinä sitten että ollaan pakkasta sulattamassa, mutta todettiin yhteistuumin, ettei se vesi oo voinu tuonne alakertaan läpi mennä. Kun täällä oli lattiat ihan kuivatkin. Paitsi! Rupesin sitten penkomaan, että onko meillä tuolla keittiössä jossain märkää, ja olihan siellä. Jääkaappi-pakastin yhdistelmän viereisen sokkelin sisällä oli märkää. Tosin se ei tullut läheltäkään pakastinta, vaan ennemminkin naapurin seinän puolelta. Huoltomies lähti sinne sitten tarkistuskäynnille, eikä sen jälkeen oo kuulunu mitään. Tiedä sitten mikä vikana.
Ahnam, kun pakastin oli kerran pakko sulattaa, tein kaaaaaaaaaaauheeeeeeen kasan mansikkarahkaa pakastimesta pelastetuista mansikoista. On muuten niin hyvää, että taidan karata tän kulhon kanssa sohvan nurkkaan lukeen uusinta Vauva -lehtee. Sitä ennen kuitenkin parin viime neuvola käynnin saldoa...
13.2.2011
Viikkoja 27+4
Painon muutos alkuraskaudesta: +1900g
RR: 144/76
Hemoglobiini: 119
Sf-mitta: 27cm (yläkäyrillä reippaasti..)
Syke: +
Liikkeet: +
30.12.2011
Viikkoja 30+0
Painon muutos edellisestä: +300g
RR: 118/76 (yläpaine laskenut)
Hemoglobiini: 123 (noussut)
Sf-mitta: 29cm (edelleen yläkäyrää hipoen!)
Syke: ++
Liikeet: ++